Neiti-Ihmisen hoitolaetiketti & peruutusehdot
Kiitos, että olet ihana ja arvokas asiakkaani! Luethan tästä, miten toimien varmistamme mieluisan hoitolakokemuksen kaikille!
Hoitolaan saapuminen ja hoidossa oleminen
Hoitoon on hyvä saapua vain max. 5 minuuttia ennen sen alkua, niin ehdit sopivasti valmistautua rauhaisaan hoitohetkeen. Jos saavut huomattavan ajoissa (esimerkiksi 15-30 minuuttia tai vielä aikaisemmin) on meillä usein edelllinen hoito kesken. Emme välttämättä kuule ovikelloa tai meneillään olevasta hoidosta riippuen pääse avaamaan ovea, jos ovi on lukossa, esimerkiksi kasvohoitojen tai sokerointien aikana. Saavuthan siis mahdollisimman lähelle omaa varattua aikaasi, näin annat meille myös aikaa laittaa paikan valmiiksi sinua varten. Taataan yhdessä keskeytymätön hoito kaikille asiakkaille.
Rauhallinen ja yksilöllinen hoito tarkoittaa myös sataprosenttista keskittymistä juuri sinuun, siksi lapset, ystävät ja puolisot kannattaa jättää kotiin, hoitoon tai töihin. Lapset ja eläimet ovat tärkeitä ja suloisia ja haluamme toimia myös turvallisesti: hoitolaympäristössä on esimerkiksi laitteita ja muun muassa teräviä esineitä, mitkä voivat olla vaaraksi. Tilamme ovat suunniteltu erityisesti hoitolakäyttöön ja ovat rajalliset muuta toimintaa ajatellen.
Mahdollinen hoitoajan peruutus
Peruthan aikasi peruutusehtojen mukaan viimeistään 24 h ennen hoidon alkua, näin voimme tarjota vapautuvaa aikaa tarvitsevalle. Jos sairastut äkillisesti/ samana aamuna, ymmärrämme sen hyvin, mutta olethan peruutuksen tiimoilta yhteydessä puhelimitse soittamalla, sähköposti tai tekstiviesti ei välttämättä tavoita heti. Jos aikaa ei peruuteta / se peruutetaan liian myöhään, veloitamme peruutusehtojen mukaisen maksun 70 % hoidon hinnasta. Peruutusehdot saat aina varausvahvistuksen yhteydessä, luethan ne ajatuksella läpi. Varaamalla ajan hyväksyt peruutusehtomme.
Jos sairastut äkillisesti, kun Suomi voittaa jääkiekon MM-kultaa, ja sinun on mahdollista ilmoittaa sairastumisestasi 5 minuuttia hoitoajan alkamisen jälkeen, iloitsemme kanssasi kullasta, pahoittelemme sairastumistasi -ja joudumme lähettämään peruutusehtojen mukaisen laskun käyttämättä jääneestä ajasta.
Ethän saavu hoitoihin sairaana, mitään hoitoja ei voi toteuttaa jos olet kipeä. Jos lapsesi on sairas, ei hoitola ole myöskään silloin oikea paikka ottaa lasta mukaan. Näin vältämme kaikkien tautien tarttumisen.
Kiitos, kumarrus ja Neiti-Ihmisen niiaus – nähdään pian hoitojen merkeissä!